maanantai 24. tammikuuta 2011

Jätskiä

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ajatuksia

On ollut kiireiset kaksi viikkoa. Olen lukeneut tenttiin, puuhastellut kotona, tehnyt tentin ja aloittanut lukemaan seuraavaan, sovittanut ainakin 20 hääpukua, messuillut, puistoillut, suunnitellut ja tehnyt kaikenlaista muuta pienempää ja isompaa hommaa.

Tekemistä sinänsä riittäisi jo opiskelujen saralla, mutta siihen lapsenhoidon puuttuminen asettaa omat rajansa. Tyttären ollessa hereillä ei lukeminen onnistu ollenkaan, jolloin lukuaikaa on päiväuniajat. Päiväunet kestää lähes poikkeuksetta korkeintaan 2 tuntia. Mutta kun, juuri silloin päiväunien aikaan olisi niin mukava itsekkin hieman rentoutua esim. neuloa tai lukea blogeja tai sitten ihan vaan siivota ja pyykätä. Välillä on siis todella vaikea motivoida itsensä lukemaan tenttikirjoja, mutta kun se olisi pakko! Enää ei olisi niin paljoa jäljellä ja valmistuminen houkuttelisi jo kovasti. Syksyllä toivottavasti helpottaa, kun tyttö aloittaa päiväkodissa ja minä pystyn opiskelmaan täysipäiväisesti. Toivottavasti vain saisimme kivan hoitopaikan järkevän matkan päästä kotoamme.

Olen nyt viikonloppuna käyttänyt aika paljon aikaa myös hääsuunnitteeluun. Niistä en tosin aio täällä sen enempää kertoa, mutta kaikenlaista järkkäilyä on niidenkin saralla tehtävänä. Tykkään kovasti kaikenlaisesta suunnittelusta ja tuntuu, että olen pääsemässä hyvin vauhtiin tässä hommassa :) Heh, vaikka jokin aika sitten en olisi voinut edes kuvitella, että me pitäisimme häät.. Teemanahan meillä on pitää läheisille ihmisille rento kesäjuhla.

Tällaisia mietteitä on nyt ollut, kuvaaminen on nyt ollut minun taidoillani mahdotonta, harmaus on käsinkosketeltavaa. Voi, kuinka jo odotan kevätaurinkoa!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kenkäkaupoilla

Kävin perjantaina kaupungilla asioilla... No kävin myös lukemassa hieman tenttiin kirjastossa. Kaupungilla kiertelyn lomassa löysin ihanat korkonilkkurit Rizzon alesta. Korko on onneksi suht maltillinen, en vaan oikein osaa arkena käyttää kovin korkeita korkoja. Mutta näissä puhutteli yksinkertaisuus ja sopivuus monenlaisiin asuihin. Ihanat!




Kävin lauantaina pitkästä aikaa kirppiksellä. Sieltä löysin tytölle View Masterin, muistatteko niitä punaisia koneita, joista katseltiin kolmiuloitteisia kuvia? Heh, minulla oli sellainen pienenä ja tykkäsin. Itselleni ostin herttaiselta rouvalta 80-luvun sormuksen, jolla oli valtavasti ihania vanhoja koruja myynnissä.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Vähän niinku perjantai


Tänään on vähän kuin perjantai ja ylihuomenna on taas perjantai. Kiva viikko! Tällaisen pipon neuloin tytölle ennen joulua ja toisen samanlaisen joulupakettiin ystävän lapselle. Malli on Ullasta ja lanka Novitan Isoveljeä. Lisäsin vielä tupsun ja solmimisnauhat leuan alle. Mielestäni tosi kiva ja nyttemmin hyväksi todettu malli. Tupsu tosin näyttää todella kärsineeltä, koska tyttö vetelee siitä koko ajan lankoja aina kun saa sen käsiinsä! On muuten todella hankalaa kuvata liikkuvaa ja touhuavaa lasta :)


Ja tässä materiaalia seuraavaan projektiin. Ajattelin virkata siitä maton, joka tulisi ehkä olkkariin. Myös vessaan voisin virkata maton mutta sinne sopisi musta paremmin. Tämä harmaa oli minusta niin kivan väristä, että se piti kantaa Oulusta asti. Typerin vaihe muuten näissä matonkude virkkauksissa on tuon kuteen keriminen...

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uudenvuoden aikeet

Monissa blogeissa on ollut nyt esillä ajatuksia ja aikeita tätä uuttavuotta varten. En erityisemmin välitä tehdä uudenvuoden lupauksia, koska kuitenkin unohtaisin ne. Mutta jotain ajatuksia ja toiveita voisin kirjata ylös, katsotaan sitten vuoden lopussa, että miten on käynyt!

- Aion opiskella ja saavuttaa erään välietapin ja aloittaa sen "suuren haasteen"

- Aion neuloa, näpertää ja virkata paljon! Seura on ainakin loistava!

- Niin kuin monet muutkin, aion minäkin kiinnittää huomiota ostamiseen. Enemmän kestävää ja laatua ja vähemmän (tai ei ollenkaan) ihan kivaa. Aion myös kiinnittää yhä enemmän huomiota tuotteiden alkuperään.

- Myös ruoan suhteen pyrkimys olisi lisätä luomua ja kasviksia. Liityimmekin jo luomuruokapiiriin ja kesällä palstaviljely jatkukoon!

- Kotona olisi tarkoitus maalata loputkin listat ja väliovet ja vaihtaa rikkinäinen makkarin ovi. Mitään sen erikoisempia remontteja emme ala nyt tekemään, koska yhtiöön on tulossa putkiremontti piakkoin.

- Aiomme myös viettää ensi kesänä ihanat ja ikimuistoiset häät!

Eiköhän näillä pääse hyvin alkuun! 

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Tammikuu


Tänään meillä oli leipomisilta. Koko uusivuosi on mennyt kotiutumistunnelmissa joulun reissusta. On pesty pyykkiä, viikattu ja siivottu. Kotiin on aina niin mukava palata, vaikka reissussakin olisi ollut kivaa. Se on kyllä jännä miten koti-ikävä tulee joka kerta, ennemmin tai myöhemmin, joskus sen huomaa vasta kotiin palattuaan.


Tässä yksi jouluna otettu kuva mökiltä, jossa olimme viettämässä joulua. Kuusi näyttää olevan hieman vinossa ja koristeetkin vähän mitä sattuu, mutta niin perinteisiä. Samat aina joka joulu. Tykkään kovasti joulusta, mutta en jaksa katsella koristeita kotona pitkään. Eilen jo nappasin meiltä kaikki koristeet ja joulujutut laatikkoon odottamaan seuraavaa. Tosin taidan laittaa ne jo aika aikaisin esille, niin alkavat ne heti joulun jälkeen kyllästyttää.


Mukavaa ensimmäistä tammikuun viikkoa!

lauantai 1. tammikuuta 2011